Lahteen uusi 160 MW:n kaasutusvoimalaitos

voimalaitos_kuva1

Lahti Energia rakentaa Lahteen uuden kierrätettyä jätettä polttoaineenaan käyttävän vastapainevoimalaitoksen. Vuonna 2012 valmistuva seuraavan sukupolven kaasutusvoimalaitos on kansainvälisesti merkittävä investointi, sillä se edustaa aivan uudenlaista ympäristömyönteistä tekniikkaa ja vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä Päijät-Hämeen alueella merkittävästi. Tekniikka on kehitetty Suomessa suomalaisin voimin.

Lahti Energian uuden laitoksen ytimenä toimii CFB- eli kiertoleijukaasutusprosessi varustettuna kaasunjäähdytyksellä ja kaasunpuhdistuksella. Puhdistettu tuotekaasu poltetaan uudessa kaasunpolttokattilassa ja savukaasujen lopullinen puhdistus suoritetaan kattilan jälkeisellä letkusuotimella ennen niiden johtamista savupiippuun.

Voimalaitos koostuu kahdesta kaasutinlinjasta, joiden yhteenlaskettu polttoaineteho on 160 MW. Laitos tuottaa sähköä 50 MW ja kaukolämpöä 90 MW. Se valmistuu kaupalliseen käyttöön keväällä 2012. Uusi laitos rakennetaan nykyiselle Kymijärven voimalaitosalueelle vanhan voimalaitoksen viereen.

Merkittävimmät laitetoimitukset uuteen voimalaitokseen on tilattu Metsolta ja Siemensiltä.

Metso toimittaa Lahti Energian uudelle voimalaitokselle jätekaasutusprosessin, kaasukattilan ja savukaasujen puhdistuksen oheislaitteineen sekä koko laitoksen automaatiojärjestelmän. Höyryturbiinin ja generaattorin oheislaitteineen ja järjestelmineen toimittaa Siemens. Toimitus koostuu suunnittelusta, valmistuksesta, asennuksesta ja käyttöönotosta.

Uudessa voimalaitoksessa jäte muuttuu sähköksi

Uuden voimalaitoksen polttoaineena käytetään noin 250 000 tonnia jätepohjaista kierrätysmateriaalia vuodessa.

- Päijät-Hämeessä kierrätetään jätteitä ylivoimaisesti parhaiten koko Suomessa. Täällä osataan kerätä polttokelpoinen energiajäte talteen. Muu Suomi ei tee näin, vaan luottaa kaatopaikkoihin ja vanhanaikaiseen massapolttotekniikkaan. Meidän tavallamme kaasuttaa kierrätettyä jätettä sähköntuotanto voidaan moninkertaistaa massapolttoon verrattuna, Lahti Energian toimitusjohtaja Janne Savelainen toteaa.

Lahti Energia on jo nykyisellään maailman johtava jätteiden kaasuttaja. Vuodesta 1998 lähtien Kymijärven vanhassa voimalaitoksessa on kaasutettu puuperäisiä polttoaineita ja syntypaikkalajiteltuja jätteitä yli miljoona tonnia ja korvattu tällä 600 000 tonnia kivihiiltä. Uuden voimalaitoksen myötä kivihiilen käyttö Lahdessa vähenee vielä merkittävästi lisää. Hanke maksaa noin 157 miljoonaa euroa.