Siirry sisältöön

Näin opetat lapselle jo pienestä pitäen kierrättämistä

Lapset oppivat sekä katsomalla että tekemällä

Lapsi oppii parhaiten leikin kautta. Asioiden leikiksi lyöminen motivoi lasta oli sitten kyse melkein mistä tahansa. Toisin on, jos yrität väen vängällä pakottaa lasta tekemään jotain.

Lapsi oppii myös esimerkin kautta. Pieni lapsi voi ihastua vastakkaista sukupuolta olevan vanhempaansa tai johonkuhun muuhun läheiseen henkilöön. Siinä tapauksessa tällä henkilöllä on suuri vaikutus lapseen, ja lapsi tekee mielellään kuten tämä pyytää. Hän ottaa myös mielellään mallia ihailemastaan henkilöstä.

Jos lapsi siis näkee, kuinka isi kiikuttaa omenan raadon bioroskikseen, seuraa lapsi helposti perässä ja kiikuttaa omat roskansa tai vaikka lelunsa bioroskikseen. Tämä ei tietenkään ole toivottavaa, jos roskakoriin päätyy jotain sinne kuulumatonta.

Yhdessä tekeminen opettaa

Lapsen oppimista kannattaa tehostaa sillä, että sanoo vaikka "Katso Kalle, isi laittoi omenan raadon biroskikseen" Siitä pikku-Kalle oppii pikkuhiljaa, että omenan jäämät kuuluvat bio- eivätkä sekaroskikseen. Vielä parempi voi olla pyytää Kallea laittamaan omenaa roskapussiin yhdessä, jolloin esimerkin näytön lisäksi toimintaa motivoi yhdessä tekeminen. Esimerkin kautta näyttäminen ja yhdessä tekeminen pätevät lähes mihin tahansa, mitä lapselle voi opettaa.

Lapset tykkäävät myös kuvista. Kannattaa siis koristaa kaikki eri roskaämpärit kuvin, joista ilmenee, millainen jäte niihin kuuluu. Jos lapsi opettelee lukemaan tai osaa jo lukea, kannattaa kuvien opetuksia tehostaa tekstein.

Kuvien lisäksi tekstiä

Kun roskapusseja pitää viedä, on lapsi hyvä ottaa mukaan, näyttää mikä kuuluu mihinkin säiliöön ja antaa lapsen itse laittaa se sinne. Monesti lapset innostuvat näinkin pienistä asioista. Ei ole nimittäin tavaton näky, että lapsi haluaa esimerkiksi kauppaostoksilla latoa ostoksia ostoskärryyn ja siitä liukuhihnalle. Jos hän ei saa tehdä näin, vaikka haluaisi, pääsee hänellä helposti itku surkean "minä haluan" -soperruksen säestämänä.

Pienetkin siivoukseenkin liittyvät asiat voivat siis olla lapselle merkittäviä, vaikka hänestä kasvaisikin vanhempana siivouksen vihaaja. Fiksuna vanhempana tämä kannattaa hyödyntää, ja opettaa lapselle hyviä tapoja pieLapsi oppii leikin kauttanestä pitäen. Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, sanotaan.

Kierrättämisestä ei kuitenkaan kannata tehdä fanaattista puuhaa, sillä siivousintoilijan sijaan lapsi voi alkaa vihata vanhempansa intoilua ja alkaa kuin kostoksi täysin päinvastaiseksi. Lapsi ei ymmärrä sitä, että isona hän tekee vain itselleen ja omalle huushollilleen hallaa, jos jättää sen siivoamatta.

Myös muissa ekologisuuteen liittyvissä asioissa kannattaa herätellä lapsen mielenkiintoa jo pienestä pitäen. Yksi tärkeä osa tätä on energia ja varsinkin sen kulutus. Lapsen kanssa voi mahdollisesti käydä jo pienenä kodin sähkösopimusta läpi, jotta lapsi ymmärtää mitä se oikeastaan vaatii ja tarkoittaa, että pistorasiasta tulee sähköä. Tähän kun vielä yhdistää sopivasti ekologiakasvatuksen, niin lapsella on todella hyvät lähtökohdat kasvaa huolelliseksi ja vastuulliseksi kansalaiseksi!

Vetoa tunteisiin

Lasta kannattaa myös motivoida kierrättämään kertomalla, että metsän linnut, kettu ja pupu tai vaikka naapurin Musti-koira pelastuvat ja ne kauniit orvokit, joita viime kesänä yhdessä poimittiin keittiön maljakkoon seisomaan. Näin lapsi alkaa ymmärtää, että kierrätystoimillaan hän tekee hyvää myös muille.

Toki kannattaa myös kertoa, mikä vaikutus lapsen puuhilla on häneen itseensä ja omaan ja kavereidensa tulevaisuuteen. Liian usein me ihmiset ajattelemme, että meidän toimemme eivät ole kuin pisara meressä, eikä viitsitä esimerkiksi kierrättää, jos siitä koituu itselle yhtään ylimääräistä vaivaa.

Lapsi opettelee laskemaan mäkeä

Jos oman taloyhtiön roskakatoksesta ei löydy vaikka lasin keräystä, laitetaan lasit helposti sekajätteeseen, sillä ei vaivauduta viemään niitä seuraavalla markettireissulla kierrätyspisteeseen, joka löytyy samasta paikkaa. Ei kannata siis opettaa lasta välinpitämättömäksi ja näyttää huonoa esimerkkiä. Eläimiin vetoamalla vedotaan ihmisen tunteisiin, sillä yleensä eläimiä kohtaan meidän on helppo tuntea rakkautta. Monille lapsille ne ovat vielä aikuisia tärkeämpiä.

Toki on hyvä myös kertoa, että kierrättäminen vaikuttaa koko maapallon ja sitä myötä meidän perheenkin terveyteen. Valehdella, pelotella eikä pakottaa saa. Sellainen ei ole koskaan hyvää kasvatusta.